Selkämeren kansallispuistossa

27.12.2025

by / pictures Teija Salomaa

Selkämeren kansallispuisto, Langoura
Selkämeren kansallispuisto, Langoura
Tällä reissulla patikoimme Selkämeren kansallispuistossa, Porissa.


Hola,

Huhtikuussa 2025 retkeilimme Selkämeren kansallispuistossa Preiviikinlahdella, Porissa. Nimesin matkamme kolmenluontotorninreitiksi, koska sen kohteina olivat Langouran esteetön luontolava sekä Huhtalan ja Leveäkarin luontotornit. Luontoon.fi sivustolla retki löytyy Retkeilyreitti otsikon alta, erillistä reittikuvausta sivustolla ei reitistä ole. 

Lähtöpiste oli Langouran pysäköintialue, Huhtalanraitti 206, Pori. Retken päätepiste oli Leveäkarin luontotorni, jonka jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin Langouran pysäköintialueelle. Reitti oli edestakainen reitti eli kohteeseen ja takaisin.

Selkämeren kansallispuisto 

Selkämeren kansallispuisto on merellinen saarikaistale Merikarvialta Kustaviin. Kansallispuisto koostuu kuudesta toisistaan eroavasta saaristoalueesta ja kansallispuiston pinta-alasta suurin osa on vettä. Kansallispuiston luonto on monipuolinen, maalla pääsee tutustumaan merenrantaniittyihin, sisäsaaristossa saaristotukikohtien perinnemaisemiin, ulkosaaristossa karuihin kivikkosaariin ja lintuluotoihin. Kansallispuiston linnoitussaarilla pääsee tutustumaan sotahistoriaan ja majakkasaarilla majakkahistoriaan. 

kansallispuisto on perustettu vuonna 2011

Maitse kansallispuistoon voi tutustua Porin Preiviikinlahdella ja Merikarvian Sälttöössa. Luontoon.fi sivustolla  Selkämeren kansallispuistoon pääsee tutustumaan monipuolisesti ja suunnitella tiedon kautta kansallispuistoon oman näköisen retken.  

Puiston tunnus on isokoskelo ja pikkuhauru, toinen lintu ja toinen levä. LuontoPortti -sivustolla lajien tunnistaminen on helppoa. Sivustolla kerrotaan, että isokoskelo on suuri sukeltajasorsa. Koiras on mustavalkea ja naaras harmaasävyinen. Lintu pesii mm. puunkoloissa ja pöntöissä. Kulkemamme reitin varrella näimme useita isokoskelolle ja telkälle tehtyjä pönttöjä. Sivustolla kerrotaan, että pikkuhauru eli kapearakkolevä muistuttaa rakkolevää mutta on kapealehtisempi ja muodostaa tuuheita pensasmaisia kasvustoja. Kasvia esiintyy vain Itämeressä. 


Kuljettu reitti 

Matkaa kolmenluontotorninreitillä taittui rapiat 9 km. Kuljettu reitti näkyy Suunto sovelluksesta napatuissa kuvissa. 

Reitti oli osin huonokuntoinen. Reitin varrella oli siellä täällä reitti poistettu käytöstä -kylttejä ja nämä sekoittivat ymmärrystämme siitä missä reitti kulkee. Seikkailimme Huhtalan luontotornin jälkeisellä osuudella jonkin verran eli eksyimme. Eksymisemme näkyy kuvissa ylimääräisenä ympyräreittinä. 

Reittiyhteenveto -> alkumatkasta reitti oli selkeä, loppumatkasta sekava, sekavuudesta huolimatta, reitti oli kiva reitti. 


Reitin ensimmäinen kohde oli Langouran esteetön luontolava, jonne oli pysäköintialueelta lyhyt matka ja hyvät opasteet. Sorastettu polku johdatti meidät metsän halki, ohi huussin ja sitten olimmekin jo Langouran esteettömälle luontolavalle. 

Luontotorniin oli helppo nousta. Vaaranpaikaksi muodostui, että Tuuli ei omannut korkeanpaikan ymmärrystä ja pyrki hyppäämään ylhäältä kaiteen välistä maahan. Kuljetin Tuulin luontotornilla kainalossani, mikä varmisti koiran turvallisuuden. 

Luontotornilla katselimme keväisiä, ruskeankeltaisia maisemia. 


Langouran luontolavalta reitti jatkui leveää puuritiläpolkua pitkin. Hetken päästä polku muuttui pitkospuupoluksi, joka johdatti meidät rämeikön läpi Huhtalan luontotornille. 

Langouran luontolavalta oli lyhyt matka Huhtalan luontotornille. Puiden rungot ja pensaiden paljaat oksat hallitsivat näkymiä. Puissa ei ollut lehtiä ja maisemat olivat hyvin erilaiset kuin rehevän kasvukauden aikaan. Karut mutta kauniit. 


Huhtalan luontolavalle johtava reitti oli todellinen rämeikköreitti. Reitti oli räjähtänyt. Reitin pitkospuut olivat osin mädänneet, rikkonaiset. Pitkospuista näki, että aikanaan ne olivat olleet vahvat ja vakaat, huolella tehdyt.  

Reitti oli karuudestaan huolimatta ihana, ränsistynyt mutta viehättävä. Retken jälkeen, jäin pohtimaan? Asuikohan rämeikössä rämeikönhenki sillä rämeikössä tuntui erityiseltä vähän niin kuin ikimetsässä, jossa tiedetään, metsänhengen asuvan. 


Huhtalan luontotorni oli myös helppokulkuinen eli lavalle johtavat rappuset oli helppo kivuta ylös ja lava oli matala. Tälläkin luontotornilla ihailtiin maisemia ja ihmeteltiin ympäristön hiljaisuutta. Olimme odottaneet, että lintujen kevätmuutto olisi lahdella kiivaimmillaan ja lintujen läsnäolo näkyisi ja kuuluisi. Mutta ei, kummallisen hiljaista lahdella oli. 

Pohdimme, olivatkohan linnut päiväunilla vai hiljaisissa pesänrakennuspuuhissa. Päädyimme kuitenkin lopputulemaan, että linnut taisivat vasta olla matkalla Preiviikinlahdelle. 


Huhtalan luontotorni
Huhtalan luontotorni

Huhtalan luontotornilta matka jatkui Leveäkarin luontotornille metsäisissä maisemissa. Tällä osuudella reitti merkinnöissä oli epäselvyyttä. Eksyimme reitiltä mutta emme me onneksi hukkaan menneet. 

Metsässä näimme peuroja ja tielle saapuessa kevään ensimmäisiä värikkäitä perhosia. Molemmat tapaamiset ilahduttivat ja peuroista ja perhosista kulkiessa juteltiin. 


Metsäisen osuuden jälkeen matka jatkui kylätietä pitkin asutusalueella. Jonkin matkaa kuljettua reitti kääntyi metsään ja matka jatkui polkua pitkin kohti merenrantaa. Polkua kulkiessa ympäristö muuttui pikkuhiljaa kosteammaksi, rämeisemmäksi ja merenrantaniittymäisemmäksi.

Sitten olimmekin jo Leveäkarin luontotornilla. Luontotorni oli torneista korkein ja kipuaminen torniin vaati pikkiriikkisen rohkeutta. Kiipesimme kaikki urheina luontotorniin. Tornista avautui kauniit mutta edelleen hiljaiset näkymät Ritsaranlahdelle, Leveäkarin ja Preiviikinlahden rannoille sekä Kuuminaisten niemenkärkeen. 


loppumatka Leveäkarin luontotornille
loppumatka Leveäkarin luontotornille

Runoilija, prosaisti Uuno Kailaksen runo Kevät sopii hyvin kuvaamaan kolmenluontotorniretken tunnelmaa. Luonto oli retkellämme heräämäisillään, kaikkialla oli talven jäljiltä kuollutta mutta kun tarkkaan katsoi ja kuunteli, näkyi kaikkialla pieniä merkkejä elämästä, tulevasta keväästä. 

Kevät

Tänään syntyi kevät.
Meri suuteli rantansa jäättömiksi.
Lokit ovat siipensä pesseet
kaukaisten karien keskellä.
Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa.
Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan.
Lounatuuli on oppinut puhumaan
ja tuo viestejä ihmiselle.
Repäise auki mielesi akkunat,
joihin pahantuulen hämähäkki
talvisaikaan kutoi verkkojaan.
Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen
ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä
lokkiparven parissa.
Anna sen lentää levottomin siivin,
kurkien keralla kauas kattojen yli
jonnekin, toiseen maailmaan,
vainioille, jotka odottavat,
korpeen, jossa elämä herää.
Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset
tervehtimään kevättä,
joka tänään syntyi
luonnon sydämessä,
auringon säteissä
ja ihmisessä.

Uuno Kailas


Leveäkarin luontotorni, Preiviikinlahti Pori
Leveäkarin luontotorni, Preiviikinlahti Pori

Tällä erää matkassa mukana olivat retkikoirat Inari ja Tuuli. Kolmenluontotorninreitti oli vuoden 2025 ensimmäinen kansallispuistoretki eli retki oli vuoden 2025 retkikauden avausretki. Uuno Kailaksen Kevät runo sopii hyvin kuvaamaan retken tunnelmaa. Runon sanoin, mieli tiesi, että käsillä oli vuodenaika, jossa askeleet vievät, vainioille, korpiin, joissa elämä herää. 



 Rentouttavia kansallispuisto retkiä!  ❤️

Relaxing national park hiking outing! ❤️


lisää kohteesta:
Selkämeren kansallispuisto - Luontoon.fi
VISITPORI luontokohteet
 - visitpori.fi
LuontoPortti - luontoportti.com
vinkkejä koiran kanssa retkeilyyn sivustoja:
Kymmenen vinkkiä koiran kanssa retkeilyyn - Suomen latu
Koiran kanssa retkeily - Musti & Mirri 
Koiran kanssa vaellus - Partioaitta

Sisällysluettelo,


Tunturinvalloitusretkitarinat,

Kansallispuistoretkitarinat,

kumppanuudet ❤️

Retkitarina-blogi ja kumppanuusmarkkinointi -> Teemme Retkitarina-blogissa yhteistyötä valikoitujen, arvostamiemme brändien kanssa. Tämä tarkoittaa, että ohjaamme liikennettä ja myyntiä yhteistyökumppaneidemme sivustoille, mistä saamme pienen provision. 

Luottamus ja omakohtainen kokemus yhteistyön perustana -> Yhteistyöt rakentuvat arvostukseen kumppaneidemme tuotteita ja palveluita kohtaan sekä henkilökohtaiseen kokemukseen niiden käytöstä.

Provisiot Retkitarinan toiminnan tukena -> Kumppanuuksista kertyvä tulo käytetään Retkitarina-blogin ylläpitoon: kotisivujen, laitteiston ja valokuvapalvelujen kustannuksiin.

Lämmin kiitos tuestasi -> Olemme kiitollisia tuestasi Retkitarina-blogin toiminnalle!


"sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä".

"mainos päättyy, mainoslinkit merkitty *-merkillä".